NE ripset

Toisinaan itseään pitää hemmotella, ihan ilman suurempaa syytä. Olen pitkään halunnut kokeilla ripsipidennyksiä ja ajattelin että ne olisivat palkinto seuraavaan tavoitteeseen pääsemisestä, tavoitteeseen on matkaa n. 1,5kg, mutta päätin kuitenkin hieman aikaistaa ripsien laittamista. Ollaan nimittäin pian lähdössä pienelle lomalle ja sen jälkeen on vielä tiedossa yhdet pikkujoulut ja näiden syiden takia päätin laitattaa ripset jo nyt.

Halusin ripsistä hyvin luonnolliset, sellaiset kuin tulisi hyvällä pidentävällä ripsivärillä laitettuna. Ei liian pitkiä, jotta silmälasien kanssa olisi luontevaa käyttää. Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen ja niin tasi olla mieskin. Melkein harmittaa ettei aikaisemmin ole tullut kokeiltua. Aiemmin olin kuitenkin sellaisessa työtehtävässä, jossa en olisi voinut kuvitellakkaan näitä laittavani turvallisuus syistä. Onneksi nyt on toisenaliset työtehtävät.

Ripsien kanssa kasvot näyttävät hieman ehostetuilta tekemättä mitään muuta. Sitten kun hieman laittaa kulmia ja bb-voidetta niin arkilook on valmis. Tosi helppoa. Saa nyt sitten nähdä kuinka kauan nämä minulla kestävät, ennenkuin vaativat huoltoa tai kuinka omat ripset yleensäkin kestävät näiden kanssa.

Vasemmalla jännittää, olen lähdössä laitattamaan ripsiä. Oikealla on ripset jo laitettuna ja olo tyytyväinen

Tieto lisää pohdintojen tarvetta

Tänään on ollut oikein  tietopainoitteinen päivä ruokailujen suhteen. Aamupäivällä kävin lounaalla oman ravintovalmentajani kanssa.  Hän on suunnitellut minulle tämän perusruokavalion, jota noudatan tai ainakin yritän noudattaa. Illalla meillä oli sitten Hyvänolon painonhallintaa- ryhmässä ravitsemusneuvoja terveyskeskukselta luennoimassa suomalaisista ravitsemussuosituksista.

Kummassakin paikassa vierähti tunnin verran aikaa ja täytyy kyllä sanoa, että toisistaan aika poikkeavat tunnit olivat. Tämä minun ravintovalmentajani on opiskellut funktionaalista lääketiedettä ja illan luennoitsija tietenkin koululääketiedettä, omavalmentajan kanssa käytiin tietenkin minun henkilökohtaisia ravinto asioita lävitse ja illalla yleisiä ravintosuosituksia. Suurimmalta osaltahan molemmat lähteet ovat samoilla linjoilla, mutta tietyiltä osilta taas ei. Ymmärrän kyllä, että viralliset ravintosuositukset tehdään yleispäteviksi, joita noudattamalla ei voi syömisten kanssa ainakaan pahasti metsään mennä ja jos ruokailut ovat olleet aiemmin mitä sattuu, on tämän uuden ravintokolmion mukaan syöminen loisto saavutus.

Uusien ravintosuositustenn mukainen ravintokolmio.

Kotona, kun kultsin kanssa sitten luennosta keskustelin ja kysyin hänen mielipidettään siitä, vastasi hän, että "Olihan se... Sinä et tainut olla ihan kaikesta luennoitsijan kanssa samaa mieltä". No juu en ihan ollut. Eniten minua illan luennossa häiritsi keskustelu D- vitamiinista ja se sai miettimään koko ravintokolmion määrityksen tehneiden tahojen tarkoitusperistä. Vaikka kolmio on ihan loistava ohjeistus terveellisiin elintapoihin, väkisn tuli mieleen, että onko sen takana elintarviketeollisuus vai oikeasti puolueeton taho jonka tavoitteena on suomalaisten hyvinvointi.

D- vitamiinikeskustelu, johon viittasin meni suunnilleen niin, että joku kysyi d-vitamiinin tarpeellisesta määrästä ja sitten siitä, että saantisuosituksen muuttamisesta isommaksi keskusteltiin jonkin aikaa sitten laajastikkin. Suosituksen muuttamisesta suuremmaksi luovuttiin ja kun kysyin syytä, niin vastaus oli suunnilleen näin: "D-vitamiinin saantisuosituksen nostosta luovuttiin, koska juuri on saatu läpi uudistus, jossa maitoon saatiin lisättyä d-vitamiinia sille tasolle, että kansalaiset eivät kärsi suositukseen verraten sen puutoksesta. Nyt jos suositusta olisi nostettu, olisi d-vitamiinia pitänyt taas koittaa saada lisättäväksi johonkin ruokaan. Sitten joku kuitenkin ottaisi sitä vielä lisää purkista ja saattaisi saada sen yliannostuksen. Tällä hetkellä oikeanlaisen ravinnon lisäksi ei aikuisen ihmisen tarvitse siis d-vitamiinilisää ottaa, mihinkään vuodenaikaan. Vaikka maailman kansanterveysjärjestön saantisuositus on tuplaten suomen suosituksen verran, katsottiin että tämä riittää suomalaisille." Mielestäni vastaus on aivan järjetön. D-vitamiinin saantisuositusta ei siis voida nostaa sen takia, että se tulisi elintarviketeollisuudelle kalliiksi! Vaikka muualla suositus on tuplaten suomen verran ja lisää suositellaan ympäri vuoden, ei suomessa siis aikuisen tarvitse sitä ottaa edes pimeimpään vuodenaikaan.

Saman tason vastaus tuli jodin saannista. Pääasiassa suomalaiset saavat jodin jodioidusta suolasta. Suolan käyttöä suositellaan vähennettävän, jolloin myös jodin saanti vähenee. Suurin osa suomalaisista kärsii muutenkin jo jodin puutoksesta. Vaikka suomalaiset saavat suuren osan suolastaan elintarviketeollisuuden tuotteista, kuten leivästä, ei teollisuus käytä jodioitua suolaa vaan tavallista jodioimatonta, koska se on halvempaa. Jotenkin ristiriitaista mielestäni...

Ravintosuositusten mukaan koostettu ateria

Noiden kahden esille tulleen asian perusteella aloin miettiä kuka koko ravintokolmion koostamisen takana oikein on. Esimerkiksi juuri tuon leivän ja viljan osuuden suuruus, seuraavaksi suurin kasvisten, vihannesten ja hedelmien jälkeen. Pitäisikö se tosiasiassa olla ihan noin suuri? Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että ihminen tarvitsee kokojyväviljoja, mutta onko tuo määrä oikea vai leipäteollisuuden määrittelemä?

Kokonaisuudessaan päivän anti oli oikein hyvä ja antoisa. Tullut tieto sai taas miettimään asioita ja sehän on vain hyvä. En ole ravintosuosituksia heittämässä romukoppaan tai muuta sellaista, mutta hyvä olisi varmaan kuitenki välillä pohtia asioita monelta kannalta. Jatkan siis pohtimista ja palaan ehkä tarkemmin asiaan joskus toiste.

Tavoitteita pitää olla

Uusien elämäntapojen opettelussa, motivaationa toimii usein kevyempi olemus. Halutaan siis laihtua, mielellään mahdollisimman nopeasti ja tietenkin pysyvästi. Oikotietä onneen, ei ikävä kyllä ole olemassa ja siksipä kaikenlaiset ihmedietit johtavat usein painon kanssa jojoiluun. Niillä kyllä voi saada painoa nopeasti pois, mutta niiden jälkeen palataan taas vanhoihin tottumuksiin takaisin ja paino palaa usein jopa korkojen kera. Kaikkein pahinta tietysti on se, että nopea painonpudotus syö enemmän lihasmassaa, kuin olisi suotavaa ja kun paino sitten tulee takaisin, tulee se pelkkänä rasvana. Lopputulos on masentava, ollaan entistä huonommassa kunnossa, kuin lähtötilanteessa.

Suositeltava painonpudotusvauhti, jotta tulos myös pysyisi, on 0,5- 1kg viikossa. Mitä enemmän pudotettavia ylipainokiloja on, sitä helpommin paino alussa putoaa. Sitten kun ollaan lähellä normaalipainoa tai jo sen rajoissa, voi viimeisten kilojen saaminen pois olla hyvinkin vaikeaa. Tämä johtuu siitä, että laihtumisen myötä perusaineenvaihdunta pienenee, eli meissä on vähemmän massaa joka polttaa energiaa.
Aineenvaihduntaan vaikuttaa myös lihas- ja rasvamassan suhde. Lihasmassa käyttää enemmän energiaa, kuin rasvamassa ja juuri siksi laihdutettaessa on tärkeää liikkua riittävästi. Sillä sen lisäksi, että liikkunnan avulla saadaan poltettua kaloreita, saadaan sillä säilytettyä (tai jopa lisättyä) lihasmassaa ja laihtuminen tapahtuu rasvamassasta. Tapahtuu kiinteytymistä ja saadaan pidettyä aineenvaihduntatasomme mahdollisimman korkealla. Tärkeää on myös muistaa, että lihasmassa painaa enemmän kuin rasvamassa ja siksi pelkkä puntari laihtumisen mittarina on huono valinta. Paras seurantaväline onkin tavallinen mittanauha! Vyötärönympäryksen mittaamisesta kirjoitinkin jo aiemmin, sillä sekään ei välttämättä ole avian pikkujuttu tehdä oikein.

Minun seuranta taulukkoni. Vaikka kirjaan tänne blogiin tulokset, haluan nähdä ne myös ihan paperillakin.
Taulukossa on tilaa normaalipaioalueeseen saakka ja kestoa toukokuun loppuun. Viistot viivat kuvaavat suoraviivaista laihtumista tavoitteeseen, tavoiteajassa. Ylempi normaalipainoon ja alempi varsinaiseen -20kg tavoitteeseen.

Kun asettaa itselleen tavoitteita, pitäisi muistaa realistisuus ja välitavoitteet. Vaikka aikaa olisikin varannut riittävästi kokonaistavoitteen saavuttamiseen, pitää muistaa myös ne pienemmän aikavälin välitavoitteet. Jos itselleen asettaa 30kg painon pudotus tavoitteen ja aikaa sille vaikka 8-12kk, voi välillä iskeä turhautuminen ja motivaation puute. Tavoitteet tuntuvat olevan kaukana ja tulosta ei synny toivotulla nopeudella. Itselleen tulisi olla armollinen. Hyvä lähtökohta välitavoitteille voisi olla vaikka -5% pudotus tai vaikka 2 numeroa pienempi painoindeksi -tavoitteet. Silloin pääsee nauttimaan onnistumisen tunteista nopeammin ja ne taas antavat lisämotivaatiota jatkaa eteenpäin. Itseään olisi hyvä myös palkita onnistuneesta tuloksesta. Kasvohoito, uudet paremmin istuvat liikuntavaatteet tai vaikka elokuva treffit ystävän kanssa, voisivat olla hyviä palkintoja saavutetusta tavoitteesta.

Tavoitteiden saavuttamista pitää tietenkin seurata, mutta joka päivä itseään ei kannata mitata tai punnita. Kerran viikossa tapahtuva seuranta, on sen sijaan hyvä aikaväli. Mittaus ja punnitus olisi hyvä tehdä aina samalla tavalla, eli samankaltaisessa vaatetuksessa, samaan vuorokauden aikaan ja samalla tavalla ravittuna. Helpointa olisi tehdä mittaukset kotona aamulla, alusvaatteissa, ennenkuin on syönyt mitään.

Oma kokonaistavoitteeni on tiputtaa painoa 20kg kevääseen mennessä. Aloituspainohan oli 20.10.2014 peräti 89,1kg ja BMI oli tuolloin 29,4. Tämä tarkoittaa juuri ja juuri lievän lihavuuden rajan sisällä olemista, BMI 30 tarkoittaa jo merkittävää lihavuutta. Tavoitteet olen jakanut 5kg osatavoitteisiin ja tärkein etappi on saavuttaa normaalipainon raja, eli 75,7kg. Mittanauhalla mitattuna tavoitteeni on saada vyötärönympärys kaventumaan alle 80cm, joka on suomessa suosituksena naisille. Tämä tarkoittaa sitä, että vyötärönympäryksestä pitää saada 18-20cm pois. Välitavoitteet ovat siis 5cm välein.
Ensimmäiset välitavoitteeni olen saavuttanut viimeisen viikon kuluessa, eli 5kg ja 5cm on lähtenyt pois (kuvia olikin jo aiemmin). Tätä juhlistin käymällä kampaajalla ottamassa hiuksilleni haudehoidon.

Tämänpäiväinen luonas. Porkkanakeittoa, persiljaa,  raejuustoa, porkkanaleipää, beceliä ja juustoa.

On se kuulkaa jännä, miten nämä ajatukset järjestyvät omassakin päässä avian uudella tavalla, kun ne kijoittaa ylös. Vaikka olenkin asioita pohtinut viimeaikoina paljon, on niiden kirjaamisella silti suuri vaikutus. Toivottavasti joku muukin saisi ajatusteni kautta ahaa elämyksen, kuin vain minä itse.

Kuinka vyötärönympärys mitataan?

Vyötärön ympäryksen seuranta on yksi painonhallinna tärkeimmistä mittareista. Kaikkea tapahtunutta tulosta, kun ei voi puntarilla havaita. Vaikka paino ei laskisi, voi vyötäröllä silti tapahtua kummia. Jokaisella on yksilöllistä missä suhteessa kilot ja sentit lähtevät, minulla se suhde on ollut lähes 1:1.

Vyötärönympärys kannattaa opetella mittaamaan oikein ja tehdä se aina samalla tavalla, sillä mittaustulos voi vaihdella mittanauhasta ja mittaajasta riippuen useitakin senttejä. Ensimmäinen tehtävä onkin hommata itselleen kunnollinen mittanauha!

Hyvin palvelleet mitta- ja vyötärökuminauhani.

Mittanauhaa ei muuten saisi koskaan säilyttää tiukalle kesälle käärittynä, vaan näin löysästi. Se voi venyä.

Tärkeintä on tunnistaa oikea mittauskohta. Oikea kohta on n. 2cm navan yläpuolella, lonkkaluun ja alimman kylkiluun puolivälissä. Joskus oikean mittauskohdan löytäminen voi olla vaikeaa. Oikean kohdan tunnistamista auttaa, kun vyötärölle laittaa kuminauhan siihen kohtaan, missä tuntee vyötärönsä olevan. Kuminauha kannattaa laittaa sopivan kireälle, silleen kuin olisi housuissa mukavan tuntuinen (pysyy päällä, muttei saa yhtään puristaa). Minulla on kuvassa vyötäröllä reikäkuminauha, jonka toiseen päähän on ommeltu nappi, tätä kuminauhaa käytetin jo ammattikoulussa vaatetuspuolella ollessani, vyötärönvymärystä mitattaessa (silloin se tuntui tosi pitkälle, nyt ei niinkään).

Kun kuminauha on sopivalla kohtaa ja sopivalla kireydellä, sen päältä otetaan mittanauhalla sitten mitta. Kuminauha auttaa siis myös oikean mittauskireyden tunnistamisessa. Kevyt vatsan sisään veto hengittäessä ja mittaus tulos luetaan mittanauhasta pihtiotteella kiinni pitäen, toinen sormi mittanauhan alla ja toinen päällä.

Joskus voi käydä niinkin ettei yksi mittanauha riitä. Silloin voi teipata kaksi mittanauhaa toisiinsa kiinni sopivan senttimäärän kohdalta ja taas mittaus onnistuu.

Vikka mittanauha on ammattikoulun ajoilta peräisin, ei vyötärönympärys ihan ole...

Matkaa siihen lukemaan on sellaiset 20cm. HUH HUH! Joku on tainnut olla silloin aika laiha :)

Tukiverkoston tärkeys

Elämäntapa remontissa ja painonpudotuksessa on tukiverkostolla tärkeä asema. Yksin tuulimyllyjä vastaan taisteleminen on raskasta. Omien tapojen muuttaminen  ja uusien tapojen omaksuminen on kovaa hommaa, ilman häiriötekijöitäkin. Kun näitä vastuksia kaikesta huolimatta välillä on, käy tukiverkoston rooli entistä tärkeämmäksi.

Kaikkein tärkein rooli on kotijoukoilla. Jos aikaisemmin yhdessä syötiin sipsejä sohvalla elokuvaa katsellen ja nyt toinen päättääkin alkaa syömään toisin, toinen taas ei, täytyy muutoksen tekijällä olla rautainen tahto ja timanttinen itsehillintä, jotta uudet tottumukset jäävät käytännöksi. Hyvin usien kuitenkin käy niin, että jonkin ajan kulua toisen vanhat tavat vetävät muuttujaa puoleensa ja palataan ainakin osittain vanhaan. Toki uusien asioiden käytännöksi saaminen vie aikaa ihannetapauksessakin ja muutokset tapahtuvat pienin askelin. Näin ainakin tulisi olla, jotta uusiin asioihin ennättää sopeutua ja ne omaksua. Kaikkein hienointahan olisi, jos uutta elämäntapaa opeteltaisiin yhdessä!

Itse olen tässä vuosien varrella hiljalleen kulkenut kohti liikunnallisempaa elämää ja terveellisempää ruokailua. Periaatteessa siis jo tiedän, kuinka tulisi liikkua, syödä ja mitkä tavat sopivat juuri minulle. Käytännön toteutus on taas hieman horjunut, olen kulkenut kaksi askelta eteen ja yhden taakse. Nyt tämän syksyisen uuden startin alkaessa, jouduinkin erityisesti miettimään tätä käytännön totutusta ja tukiverkostoani, jotta muutoksesta viimeinkin tulisi pysyvä tapa.

Tukiverkkoni olen jakanut kolmeen osaan ja nämä kaikki on nyt otettu mukaan toteutukseen. Yhdessä osassa on PT Tiia-Lotta Lintula, jonka kanssa olen aikaisemminkin tehnyt yhteistyötä. Käännyin hänen puoleensa, jotta saisin yksinkertaisen ja helpon suunnitelman ruokavalioksi. Tämä siksi, että pääsisin tiukalla suunnitelmalla hyvään alkuun. Saisin tuloksia heti lähdössä, jotka motivoisivat sitten jatkamaan rauhallisesti eteenpäin, voisin olla varma ruokailujeni kokonaisuudesta ja pääsisin vaikeimman yli. Minulle kaikkein vaikeinta siis on aina ollut aloittaminen tai lähinnä aloitetun pitäminen yli viikon. Häneltä saan apuja jatkossakin, niitä tarvitessani.

Toinen ja tärkein osa on kotijoukot, eli mieheni Samuli. Hän on toisi liikunnallinen ja on minuakin kannustanut kiitettävästi liikunnan pariin. Tähän oaan olen ollut tyytyväinen. Ruokailupuoleen en. Hän liikkuu ja kuluttaa paljon enemmän, kuin minä ja siksi saa syödäkkin enemmän, se ei ole kuitenkaan ollut ongelma, vaan arkiruokailut, herkkujen määrä ja minun ruokailujeni tukseminen. Koska hän liikkuu paljon ja osa liikunnasta on tavoitteelista, sain hänet uskomaan ruokatottumusten tärkeyteen myös omalla kohdallaan. Nyt on mies motivoitu kokilemaan terveellisempää tapaa syödä ja samalla tukemaan minun tavoitteitani. Teimme myös eräänlaisen sopimuksen, liittyen kolmanteen tukiverkostoni osaan.

Kolmas osa tukiverkkoani on Hyvänolon painonhallintaa ryhmä. Ryhmä on Keplin (Keski-Pohjanmaan liikunta) pitämä. Sitä vetää Aikuisliikunnasta vastuussa oleva Satu Heinoja ja mukana on vapaaehtoisia liikuttaja koulutuksen saaneita tsemppareita. Olemme molemmat (minä ja Samuli) olleet useamman vuoden mukana Keplin vapaaehtois toiminnassa ja saaneet tämän koulutuksen. Aloitimme toiminnan juoksukouluun osallistumisen jälkeen ja olemme olleeet siinä mukana useamman vuoden (ollaan siis harrastettu yhdessä). Kun minun selkä sanoi, ettei enää juosta, lähdin viime keväänä mukaan tähän Keplin toiseen ryhmään, eli Hyvänolon painonhallintaan. Sainkin tuloksia aikaiseksi, mutta niiden pitäminen on ollut vaikeaa ja eteenkin lisätulosten saanti on tökkinyt. Eilen alkoi uusi Hyvänolon painonhallintaa- ryhmä ja nyt siis sain miehenikin mukaan ryhmään tsemppariksi ja tutustumaan terveellisempään tapaan syödä. Sopimuksemme sisältö on siis se, että hän alkaa syödä paremmin, yhdessä kanssani ja minä saan tuloksia aikaiseksi. Olen siis motivoinut tärkeimmän tukiverkkoni osan hyvin! Joten tuen puutteeseen ei teorian toimeenpano ainakaan pitäisi kaatua.

Tuntuu upealta! Kolme viikkoa on onnistuneesti takana, eikä yhtään suunnittelematonta repsahdusta ole tapahtunut. Tarkoituksenahan ei ole kieltäytyä mistään lopullisesti tai olla millään kuurilla, vaan opetella uusi tapa suhtautua ruokaan ja syömiseen. Tästä voi turvallisin mielin jatkaa matkaa eteenpäin.

Tänään aamupäivällä nappasin kännykällä minusta ja tärkeimmästä tsempparistani kuvan, kun lähdettiin salilta kotiin.
Meillä oli yhteinen aamupäivävapaa ja käytiin se laatuaikaan kuntosalilla.

Näkökulma on valinta

Olen perusluonteeltani melko positiivinen ihminen. Lasini on ennemmin puoliksi täysi, kuin puoliksi tyhjä, jos tiedätte mitä tarkoitan. Toki on päiviä ja hetkiä, kun valitan erilaisista asioista tai kaikki tuntuu olevan huonosti. Tällaisia hetkiä on varmasti kaikilla ja niin pitää ollakkin, muuten emme osaisi arvostaa jokapäiväisen arjen kauneutta. Toisilla tällaisia mutristelu hetkiä on enemmän, kuin toisilla, mutta se paljonko niitä on, on mielestäni asenne kysymys ja oma valinta.

Elämänasenteemme vaikuttaa paljon omaan mielentilaamme ja ympärillämme oleviin lähimmäisiin. Se keskitymmekö siihen mikä on huonosti ja mitä meiltä vielä uupuu ja mitä haluaisimme lisää, vaiko siihen mitä kaikkea olemme jo saaneet ja mitkä asiat ovat hyvin elämässä, on ratkaisevaa. Tämä koskee mielestäni kaikkea elämässämme, niin ihmissuhteita, työtä, kotia, vapaa-aikaa, kuin elämäntapojammekin.

Oikein negatiivisen ihmisen lähellä on raskasta olla. Tällaisilla ihmisillä on kaikki aina huonosti, eikä nähdä ollenkaan asioiden positiivisia puolia, vaan keskustelut ovat valitusta valituksen perään. Tunnen muutaman täällaisen ihmisen, eikä heidän seuransa pahemmin kiinnosta. Negatiivisuudenkin saattaa pystyä pitämään piilossa hetken aikaa, mutta pitemmän päälle se tulee kyllä ilmi.

Toisen ihmisen elämästä ja ongelmista ei voi oikeasti koskaan olla selvillä. Toiset peittävät ongelmat kulissien taakse ja toiset paisuttelevat omansa kärpäsestä härkäseksi. Eräät ovat onnellisia tavallisesta arjesta ja toisten mielestä elämä on mustaa ja kamala, jos ei kokoajan ole huippuhetkiä tiedossa, mutta kaikkeen turtuu ja sitten tarvitaan taas jotain enemmän, että elämä tuntuisi miltään.

Pitäisi opetella nauttimaan arjen pienistä asioista ja huomaamaan kauneutta sielläkin mistä sitä ei tavallisesti etsitä. Uskon vakaasti, että elämä on palkitsevampaa, kun siihen suhtautuu positiivisella otteella. Uskon toisaalta myös siihen, että mieltä vaivaavat asiat pitää saada sanottua ääneen toiselle ihmiselle, puolisolle, ystävälle tai vaikka keskustelupalstalle. Kun asia on sanottu, ei se enää vaivaa niin paljon ja on taas helpompi jatkaa positiivisellä asenteella eteenpäin.

Omassa ja läheisten elämässä on ollut kaikenkokoisia sattumuksia ja ongelmia, mutta uskon niiden vahvistaneen meitä ja opettaneen nauttimaan siitä mitä meillä on. Vaikka aina kaikkea hyvää voi olla vaikea havaita, niin siellä se on, kunhan uskaltaa katsoa.

Kuvassa vasemmalla vuoden 2011 tilanne 95kg. Oikealla tämän aamuinen 84,2kg.
Huomenna 3 viikkoa takana ja viitisen kiloa lähtenyt siinä ajassa. Me happy!

Myös painonpudotus on varmasti helpompaa, kun sitä ei ota liian vakavasti. Kun ei ole laihdutuskuurilla, vaan muuttaa elämäänsä pysyvästi pikkuhiljaa, saa varmasti parempia ja pysyvämpiä tuloksia aikaiseksi. Jokaisen salaatti gramman punnitsemisessa ei ole mitään järkeä ja joskus pitää myös herkutella. Ikuisella laihdutuskuurilla olisi kurja elää.

Tänään  on isäinpäivä ja aion käydä moikkaamassa omaani, sekä syödä mahdollisesti tarjolla olevaa kakkua. Nautin herkkuni ja jatkan sitten taas matkaani kohti kevyempää olemusta tyytyväisenä ja onnellisena isäni seurassa vieteystä ajasta.

P.S. Myös isäni lasi on aina puoliksi täynnä.

Itsensä tuntemisen tärkeys

Kävin torstaina kampaajalla ottamassa haudehoidon hiuksille. Siellä lueskelin sitten Voi Hyvin- lehteä. Lehdessä oli artikkeli, joka pisti miettimään...

Kun nyt syksyllä aloitin uuden elämäntavan opettelemisen, tein itseni kanssa paljon ajatustyötä. Olen ollut toki kiinnostunut aiheesta ennenkin ja tehnyt kaikenlaista itseni hyväksi, mutta nyt motivaatio tuntui olevan ihan erilaista. Kävin itseni kanssa läpi asioita, kuten: Miksi tätä haluan? Millä tavoilla toimin, jotta onnistun? Mitkä on tavoitteeni? Millaisia tukitoimia tarvitsen?
Tämä ajatustyö tuntui tärkeältä ja antoi aivan uudenlaista motivaatiota. Tajusin, että jos nuppi ei ole oikealla tavalla mukana, ei tulokset voi olla pysyviä, seurauksena saattaisi olla jojoilua tai saattaisin sairastua vaikka bulimiaan. Usein uusien elämäntapojen opettelussa tai ihan vain laihduttamisessakin taidetaan unohtaa henkisen valmiuden tärkeys.

Tässä artikkelissa puhuttiin siitä, kuinka tärkeää on osata kuunnella itseään, tunnistaa oikeat tarpeet ja mistä tietyt halut johtuvat. Jos oleet vaikka tunnesyöjä, miksi sitä teet ja oppia tunnistamaan halut toisistaan, kuten oikeasta nälästä johtuvasta tarpeesta syöminen, tunteiden aiheuttamasta tarpeesta.
Vielä pari vuotta sitten luultiin, että tätä itsetuntemusta ei voi varsinaisesti kehittää. Ajateltiin, että mietiskely , joogaaminen tai muu omaan isteensä päin kääntyminen saattaisi auttaa itsetuntemuksen keittymistä, mutta näin ei pelkästään olekkaan.
Ihmisen tunteet, halut ja tarpeet kulkeutuvat aivoihin Vargus- hermoston kautta. Tämä hermosto on kuin ihmisen versio auton koelaudasta. Auton koelaudassa palaa punainen valo, esim. kun se pitää tankata. Vargus- hermoston tehtävänä on ilmoittaa aivoille, kun tarvitaan polttoainetta. Jos tämä hermosto ei toimi kunnolla, tai sen viestejä ei osata tulkita oikein, syntyy ongelmia, kuten syöminen ahdistukseen.
Nyt on todettu että hermosto ei aktivoidu sisäänpäin kääntyneestä toiminnasta ollenkaan, kuten meditaatiosta tai joogasta, vaan se saadaan aktivoitumaan epäitsekkäistä teoista, empatiasta ja toisten auttamisesta ja toisten tunteisiin eläytymisestä.  Enkä usko että tässä tarkoitetaan työperäistä auttamista, vaan ihan vapaaehtoista omalla ajalla tapahtuvaa toimintaa. Olemalla siis hyvä lähimmäinen ja ystävä, voit oppia tuntemaan paremmin myös itseäsi, kunhan annat vain itsellesi mahdollisuuden. Tämän mahdollisuuden taas voit antaa sillä pienellä itsetutkiskelun hetkellä vaikka joogatessa, taikka takkatulen ääressä hiljentyen.

Itsetuntemuksella on siis, myös artikkelin mukaan, ratkaiseva vaikutus uusien elämäntapojen opettelussa ja lopputuloksen onnistumisessa. Pitää tietää mitä keho tarvitsee ja haluaa. Pelkästään se että ennen jokaista ruokailua miettii kuinka näkä minulla oikeasti on (1 on ei yhtään ja 5 valtava) ja ruokailun päätteeksi, kuinka kylläiseksi tulin (1 jäi nälkä, 5 ähky), auttaa itsetuntemuksen tiellä eteenpäin. Sama pätee kehon antamiin viesteihin treenin tai lepopäivän tarpeellisuudesta, muuten ei kehitystä tapahdu kunnolla.

Omat pohdintani olivat siis täysin oikean laisia, itsetutkiskelun kohteita. Pitää oppia kuuntelemaan omaa kehoa ja mieltä, sekä ymmärtää miksi minä jotakin teen.

Kuvassa tämän aamuinen aamupala. Munakas: pieni punasipuli, 2 munaa, suolaa, pippuria, loraus maitoa ja paistamiseen voita. Paistettu tomaatti, eilisen salaatin loput (jääsalaatti, kurkku, kesäkurpitsa, pinaatti, tomaatti) ja pieni loraus oliiviöljyä. Heti herättyä ei ollut ollenkaan nälkä ja otin vain vitamiinit yms. Söin vasta tunnin päästä, jolloin nälkä olikin jo kohtalainen 3. Kylläisyys oli ruokailun jälkeen myös hyvä 3.

Veden juonnin vaikeus

Minulle on tahtonut olla ongelmana, saada juoduksi riittävästi vettä. Eteenkiin nyt, kun ruokailuilla koitan välttää juomista ja nesteytys pitäisi hoitaa syömisten välissä. Miten sitä ennättäisi ja eteenkin muistaisi juoda tarpeeksi?

Töissä meillä on juoma-automaatti, josta saa puhdasta vettä ja kehveja. Siitä otan aina ruokakämpässä käydessä lasillisen vettä ja näin työpäivän aikainen juominen on jotenkin hallinnassa. Mutta kotona en tahdo muistaa juoda riittävästi. Koti ongelman olen koittanut ratkaista vesikannulla, josta juodun veden määrä on helppo laskea.

Löysin Eva Solon litran vesikarahvin (jääkaappikaatimen) vitosella kirpparilta. Arjen kauneus ei ole koskaan pahitteeksi, eteenkään kun sen sattuu saamaan halvalla. Ajattelin, että uuteen tapaan opetteleminen olisi jotenkin motivoivampaa, kun sen tekee kauniisti. No tämä kauneus on ollut piilotettuna jääkaappiin, niin arvatkaa vaan muistanko sen sieltä? Periaatteessa haluaisin juoda veteni kylmänä, mutta minun täytyi siirtää karahvi pöydälle ja opeteltava juomaan veteni huoneenlämpöisenä, jotta yleensä edes muistaisin juoda. Kannun viereen sitten vain lasi, josta pidän. Toivottavasti tämä järjestely auttaa!