lauantai 31. joulukuuta 2016

Uuden vuoden kynnyksellä

Näin Facebokissa videon, jossa hylje liikkui maalla. Juuri sellainen olikin olo ja liike mielessäni silloin, kun tämän blogini nimeä mietin. Kuinka osuva video onkaan! Juuri siltä oloni tuntuu myös nyt. Jaion videon blogin face sivuille, käykäähän katsomassa. Minä en voi kuin nauraa sille :)

Poikani ottama kuva minusta jouupäivältä, kun koitin ottaa itsestäni kelvollista selfietä. Ei todellakaan kovin imarteleva otos :( En myöskään saanut kelvollista kuvaa itsestäni otettua, joten jätin joulukuvan instassa julkaisematta.

No koska olo tuntuu tulolle ja muiden ongelmieni kanssa on päästy jonkinmoiseen hallintatilaan, on jotain todellakin aika tehdä jotain tälle ololle. Koko kuluneen vuoden olen koittanut ja aikonut, tarkkaillut syömisiä ja tuhonnut tulokset syömällä herkkuja. Vuosi on ollut vaikea monella tapaa ja painoa on kertynyt, vaikka olisin sitä halunnut pudottaa. Olen ollut mukana ryhmissä livenä ja facessa, lukenut kirjoja ja osallistunut mielenhallinnan kirjekursseille ja liveryhmään. Olen käynyt kipujeni kanssa psykologilla kymmenisen kertaa ja samalla käsitellyt painoani ja se sen ongelmakohtia, sekä pelkoani täyttää 40 tulevana vuonna. Olen ollut kuntoutuksessa, fysikaalisessa hoidossa, kalavalaisella jäsenkorjaajalla, aromahieronnassa, vyöhyketerapiassa ja käynyt lääkärien vastaanotoilla, minua on hoidettu hyvin ja vähän huonommin.  Olen koittanut olla psykologin ohjeen mukaan itsekäs, mutta hiukan huonosti onnistuen, olen koittanut  ottaa muita huomioon, olla läsnä, kuunnella ja jakaa omia tuntemuksiani, niitäkin hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Nyt aika kokeilla jotain uutta ja jotain vanhaa, mutta ennenkaikkea on otettava kovat keinot käyttöön, jotta selätetään tämä olotila!

Aina osotetaan maanantaita, ensimmäistä päivää tai vähintään huomista. Minä päätin kuitenkin toimia samantien ja aloitin uuden elämän perjantaina 29pv joulukuuta. Kesken viikon ja kuukauden, kesken jouluherkkujen, viikonloppua vasten, kun muut herkuttelevat uuttavuotta vastaan toivottaen. Voin sanoa, että tiukkaa tekee, varsinkin kun Mariija leipoi herkullisen tuoksuisia suklaapikkuleipiä, perhe söi tortilloja ruuaksi ja joulusuklaata on vielä jäljellä.

Facebookissa lupasin olla syömättä herkkuja niin monta päivää, kuin tulee tykkäyksiä. Muutaman välipäivän kyllä mainitsin jo etukäteen, liian tiukka ei saa olla, kun tilanne niin vaatii. Tykkäyksiä tuli niin paljon, että maaliskuun puoleenväliin saakka saa olla haikailematta herkkujen perään. Aika hurjaa! Vaikeinta tässä on kuitenkin aloitus. Tiedän, että kun saa oltua 2-3 viikkoa ilman, niin sitten menee jo paremmin, mutta ensimmäinen kaksi viikkoa on se vaikein kohta koko jutussa. Ensimmäinen välipäivä on helmikuussa, kun täytän vuosia, sinne on onneksi monta viikkoa, niin ennättää tottua uusille tavoille, eikä suunniteltu poikkeama toivottavasti aiheuta suurempaa retkahdusta. 

Voin aivan suoraan myöntää olevani sokeririippuvainen. Suklaata on välillä aivan pakko saada, vaikka oikeastaan ei tekisi edes mieli. On se kumma, miten se herkkujen syönti muka parantaa oloa kun stressaa, ahdistaa, on vihainen tms. Nyt joutuu kyllä opettelmaan oikein kovalla otteella tulemaan toimeen näissäkin tilanteissa ilman totuttua lohduttajaa. Kulunut vuosi on ollut vaikea ja lohtusyöminen tosiaankin näkyy vyötäröllä. Joulunjälkeinen turvotus sai painoni uusiin ennätyslukemiin. Vaikka järkytys oli suuri vaa'alla käydessä, vaikka oli tämä hyväkin asia, koska vaa'an lukema antoi alkusysäyksen tälle päättäväisyydelle suunnata kohti parempaa oloa. Sellaista oloa, ettei tuntuisi enää kuin liikkuisi, kuin hylje kuivalla maalla.

Hyvää uutta vuotta kaikille. Tehdään tulevasta vuodesta ennenkaikkea keveämpi kaikin puolin.

Rakkaudella Mari






tiistai 13. syyskuuta 2016

Muutoksia elämään

Viimeinen vuosi on ollut minulle melko rankka terveyden kanssa. Samaan aikaan olen koittanut pudottaa painoa, mutta eihän siitä ole tullut mitään. Prosessia olen pään sisällä käynyt jatkuvasti ja monenlaisia yrityksiä ollut, mutta jos henkisesti ei ole valmis, vaikka niin luulee, niin eihän siitä mitään tule.


Minua on vaivannut sama vaiva kuin ennenkin, ei selkä. Tasan neljä vuotta sitten alaselkä alkoi oireilla ja helmikuussa se oli todella huonossa kunnossa. Silloin selkä magneettikuvttiin ja siellä todettiin välilevyn pullistuma, alkava pullistuma ja molemmissa kohdissa rappeumaa välilevyssä. Jäin sairaslomalle ja lopulta työkokeilun kautta siirryin uusiin työtehtäviin firman sisällä. Työkokeilu onnistui silloin hyvin ja pystyin jäämään kyseiseen hommaan ja siellä olenkin ollut tähän saakka. Koko ajan olen kuitenkin joutunut syömään jonkin verran kipulääkkeitä.

Viime lokakuussa sitten alkoivat pääkivut. Pää oli ihan koko ajan kipeä, enemmän tai vähemmän, mutta koko ajan. Pahimmillaan kipu oli ennen joulua. Esim. pojan joulujuhlasta poistuin itkien, kun päähän sattui niin paljon, että se tuntui räjähtävän justiinsa. Asiaa tutkittiin kaikin mahdollisin tavoin ja lopulta todettiin kivun syyksi kipulääkkeistä johtuva päänsärky. Kipulääkkeet jätettiin pois ja sitten vain jäätiin odottelemaan, että säryt hellittäisivät. Pääkipua kesti lopulta yhteensä viisi kuukautta, ennenkuin se loppui kokonaan. Tunnetta ei todellakaan ole yhtään ikävä!

Selkä oli alkanut oireilla taas enemmän silloin syksyllä ja kipulääkkeiden lopettamisen seurauksena selkäkivut vain voimisuivat. Syksyllä työtehtäviä jo kevennetiin se mitä voitiin, mutta nyt en kyennyt töihin ollenkaan. Oli pakko keksiä jotain. Lääkäri määräsi lopulta masennukseen tarkoitettua lääkettä, jonka sivuvaikutuksena oli todettu hermokipuja lievittäviä vaikutuksia. Ihminen joka ei ollut masentunut, söi siis masennuslääkettä kipuihin. Jep. Olin kaksi viikkoa humalassa, ilman niitä humalan "hyviä" puolia, ennenkuin pää hieman tottui lääkkeeseen ja selän kivut lientyivät hieman. Pystyin taas ajamaan autoa ja käymään töissä. Selkä tosin oli edelleen kohtalaisen kipeä. Helmikuussa sitten hakeuduin uudelleen magneettikuvaukseen ja löydös oli aivan sama, kuin kolme vuotta aikaisemminkin. Ei minkäänlaista paranemista selän tilassa, onneksi kuitenkin tässä vaiheessa pääkivut alkoivat viimeinkin hellittämään. Uskallettiin ottaa lääkitykseen mukaan Panadolia.

Maaliskuussa kyllästyin ja halusin lopettaa tämän lääkityksen. Jotain muuta olisi keksittävä. Pökkelö olo ja keskikipeä selkä, en tykkää. Vapaa-aika kului siihen, että koitit toipua seuraavaa työvuoroa varten. Lääkäri käski lopettaa lääkityksen vähitellen ja sitten aloittamaan kipulaastarien käytön. Lopetus tapahtui kuitenkin kerta rytinällä, kun sairastuin vatsatautiin oikein kunnolla. Edellisen kerran olenkin ollut vatsataudissa joskus pikkulapsena. Neljä päivää, kun on syömättä mitään kiinteää, asuu vessassa pesuvadin kanssa, kärsii suunnattomasta selkäkivusta ja samalla lääkkeen vieroitusoireista, niin voitte uskoa, että luulin lopun pian koittavan. Mikään ei vedä veroja sille ololle. Ei mikään! Mutta onneksi vatsatauti viimein helpotti, edellisen lääkkeen ottamisesta oli tarpeeksi kauan ja saatoin laittaa kipulaastarin.


Kipulaastarin käytön sivuvaikutuksena alkoi kuitenkin kuvotus ja lievä pahoinvointi. Johan sitä pari päivää olikin ollut tasainen olo. Pahoinvointi tuli aaltoina ja niiden aikana oli pakko pistää maate, ettei maailma pyörinyt ja olisi oksentanut. Taas olin sairaslomalla lääkityksen takia. Olo tasaantui, mutta lääkemäärä ei ollut riittävä ja sitä piti nostaa, seurauksena taas sairaslomaa... Lopulta olo tasaantui, että pystyi taas olemaan töissä. Lääke tuntui tehoavan kohtalaisen hyvin, mutta noin kerran tai kahdesti päivässä tuli pahoinvointikohtaus, mutta se meni ohi puolessa tunnissa. Muutaman kerran töissä ollessa oli pakko pistää maate, että pystyi taas jatkaa hommia.

Lääkärin kanssa päätettiin hakea minulle yksilöllistä kuntoutusta selälle ja pääsinkin sinne todella pian. Toukokuussa olin sitten Härmässä viikon mittaisella kuntoutusjaksolla. Viikko oli tylsä, odottelua odottelun perään. Tapasin lääkärin, sairaanhoitajan, sosialityöntekijän, fysioterapeutin, psykologin ja toimintaterapeutin, sekä oli ryhmän yhteisiä tunteja, muttei ollenkaan liikuntaa. Onneksi saattoi kuitenkin itsenäisesti käydä kävelemässä, pyöräilemässä ja uimassa. Sain sieltä kotiin jumppaohjeita, joista osasta sanoin jo niitä läpi käydessä, etten pysty tekemään niitä. Nuori fyssari oli kuitenkin sitä mieltä että kyllä se siitä helpottaa... No kokeilin niitä kotona toista viikkoa, mutta jos joka kerta jumpan jälkeen olet entistä kipeämpi, etkä pysty seistä suorassa, niin ei se ihan oikein mene. Kivun kun olisi liikkeiden myötä kuitenkin pitänyt vähentyä, eikä lisääntyä. Jätin ne kipua tuottavat liikkeet sitten jatkossa suosiolla tekemättä.


Taas tuli kyllästyminen lääkkeeseen ja sen tuomaan jatkuvaan huonoon oloon. Sitkeästi kuitenkin olin koittanut sitä käyttää. Lääkitystä vaihdettiin taas. Tällä kertaa oli vaihto kuitenkin onnistunut. Ei huonoa oloa, ei pyörrytystä, ei vatsanväänteitä. Olo oli viimeinkin taas siedettävä. Samaan aikaan töihin saapui kesätyöntekijät. Yksi kesäpojista halusi vapaaehtioisesti ajaa trukkia minun ajovuoroilla ja minä istuin sitten hänen valvomovuorot. Loistavaa. Touko- kesäkuun aikana minun tarvi ajaa trukilla vain muutamana päivänä :) Vaikka istuinkin nyt pääosin koko päivän töissä (minkä pitäisi olla selälle pahasta), selän kunto alkoi parantua ja heinäkuussa olinkin sitten lomalla. Kun toukokuussa en olisi voinut kuvitellakkaan esim. lapioivani tai kantavani multasäkkiä, niin loman loputtua pystyin tekemään jo hienosti puutarhahommia ja pystyin myös vähentämään kipulääkkeiden syöntiä.

Loma loppui ja töissä piti taas alkaa ajamaan trukkia. Heti alkoi selkä tulemaan kipeämmäksi ja kipulääkkeitä alkoi kulumaan enemmän, eikä aamulla meinannut päästä ylös sängystä. Selvästikkään trukilla ajaminen ei siis sovi tälle kropalle :( Ei elämä voi olla sitä, että lääkkeiden avulla sinnittelee töissä, työmotivaatio on kivun vuoksi hukassa, niiden takia työssä tekee tahattomia virheitä ja vapaa-aika kuluu toipumiseen, että pystyisi taas töihin. Minlle oli jo keväällä ehdotettu työkykyneuvottelua, mutten silloin sitä vielä halunnut, mutta nyt pyysin sitä itse. Keskustelu olikin varsin kannattava, sillä siellä päätettiin hakea minulle uutta työkokeilua toimistohommiin. Keskustelu meillä oli ke 24.8, hakemus oli kirjattu Varmalle jätetyksi 1.9, päätös hyväksymisestä tuli  7.9 , 11.9 tein viimeisen iltavuoron vanhassa työssä ja eilen 12.9 aloitin uudessa työssä firman sisällä. Työkokeilu kestää vuoden loppuun saakka. Sitten katsotaan miten siitä eteenpäin, mutta nyt tuntuu aivan mahtavalle!


Nyt on sellainen olo, että ehkäpä tästä vielä kuntoudutaan. Minulle asennettiin sähköinen työpöytä ja valitavana on tukeva työtuoli, PackApp- satulatuoli tai sitten voin seistä pöydän ääressä. Lokakuussa olen menossa vielä parin viikon kuntoutusjakolle Härmään (tälläkertaa on myös liikuntaa luvassa) ja tänään kävin pitkästä aikaa kuntosalilla selkäjumpassa. Työt tuntuvat mielenkiintoisilta, vaikka haastetta kaiken oppimisessa kyllä riittää, mutta nythän sitä on aikaa opetella. Pään sisällä tuntuu asiat olevan pitkästä aikaa järjestyksessä ja olenkin pystynyt olemaan jo toista viikkoa ostamatta mitään herkkuja (ihan pikkuisen olen syönyt kun on ollut tarjolla, muttei ole tehnyt mieli lisää), eikä ole tehnyt edes tiukkaa. Aiemmin piti joka päivä käydä hakemassa jotain hyvää, kun tuntui että se muka helpotti milloin mitäkin oloa.

Tässä jonkin aikaa sitten yksi kaveri kysyi minulta, miten olen jaksanut viimeiset vuodet masentumatta, aina niin iloisena ja jaksan vielä harrastellakkin kaikenlaista, vaikka vaivoja, on ollut selkäkipujen lisäksi vaikka muille jakaa. Minulta on leikattu polvi ja toinenkin oireilee, niskassa on ollut retkahdusvamma, oikea käsi kärsii hermosärystä jos hartia on yhtään jumissa, selkälihaksissa on jatkuva jumitila, mahan "normaali olotila" on vakavasti "epävakaa" sappikivileikkauksen seurauksena, allergiat, sekä piirtopaukamointi vaivaa ja vaativat lääkitystä, pitkäaikainen päänsärky vaivasi, sairastin vyöruusun ja ajoittain vaivaava aikuisiän akne on vaatinut pitkäaikaista lääkkitystä periinkin kertaan, eikä tämä elopainokaan ainakaan helpottanut ole asioita. Vastasin hänelle, että sehän tästä olisikin uupunut, että olisin vielä masentunut. Sitten olisi ollut kyllä kaikki huonosti. Aina on jotenkin pärjännyt, vaikka epäusko on koittanut vallata mieltä, eikä aina ole voinut tai joitain asioita ei voi enää koskaan harrastaa niin kuin haluaisi. Vaikkei kukaan varmasti tietentahtoen halua masentua, niin uskon että se on kuitenkin luonnekysymys. Toiset ovat alttiimpia masennukselle, kuin toiset. Minun vaivani ovat olleet toisen laatuisia. Mutta uskokaa tai älkää niin koko ajan enemmän tai vhemmän suuri murheenaiheeni on ollut liikapaino, jolle en ole saanut tehtyä niin paljon, kuin olisin halunnut. Ehkä energiaa ei vain ole liiennyt riittävästi asiaan, vaikka kuinka olisinkin tahtonut niin. Kesällä sitten laitoin kuntosalijäsenyyteni jopa tauolle, kun salille ei ennättänyt ja siitä tuli stressi ja huono mieli. Onneksi ymmärsin poistaa yhden stressin aiheen. Nyt kun asiat tuntuvat olevan menossa viimein parempaan suuntaan, niin tuntuu paino asiankin käsitteleminen vaihteeksi helpommalta ja hyvillä mielin kävin tänään jumpassa. Ei tuntunut pakkopullalle enää.


Kyllä tämä taas tästä. Ehkäpä olenkin elämäni kunnossa, kun täytän 40 ensi vuonna.
Toivoa ainakin sopii niin!

maanantai 5. syyskuuta 2016

Uusi alku

Täällä blogissa on ollut hiljaista viime aikoina. Nyt tuntuisi kuitenkin sille, että olisi aika jatkaa taas. Alunperinhän tein ämän blogin motivoimaan hyvinvointiprojektiani ja nyt ollaan taas samassa tilanteessa. Paino on noussut, vaikka laskusuunta olisi ollut suotava ja terveys voisi olla paremmallakin tolalla.

Olen 174cm pitkä ja tänä aamuna painoin 94,7kg, vy on 100cm, ly112cm ja ry 110cm. BMI on 31,3.
Olen siis merkittävästi lihava painoindeksin mukaan.

Ajatustyötä olen tehnyt asian hyväksi jo jonkin aikaa. Itselläni kun tuo pään sisäpuoli on suurin kompastuskivi ollut eteenkin laihdutuksen osalta. Nyt on aika siirtyä ajatuksista tekoihin. Rasittavinta kuluneen vuoden aikana on ollut "pitäisi"-fiilis ja morkkis, kun et sitten tehnyt niin kuin ajattelit. Jostain syystä sitä toimii toisin, kuin järki sanoo, että kannattaisi toimia. Tietoa on kuinka tehdä oikein, mutta selvästi se taito on välillä vähän hukassa. Itsensä tsemppaaminen ja psyykkaaminen oikeanlaiseen toimintaan vaatii paljon energiaa ja mietintää mitkä aputoimet auttaisi tässä projektissa. 

Nyt on siis aika siirtyä sanoista tekoihihin, ihan oman itseni vuoksi. Täytän helmikuussa neljäkymmentä ja tavoitteena olisi silloin olla huomattavasti paremmassa kunnossa, kuin nyt. Aikaa olisi siis viisi kuukautta, mitä kaikkea siinä ajassa voikaan saada aikaiseksi?
Jos siis kiinnostaa, niin tervetuloa mukaan seuraamaan neljänkympin kriisistä kärsivän naisen projektia kohti keveämpää ja terveellisempää elämää.