Sillä se lähtee millä on tullutkin

Olen miettinyt viime aikoina, sitä jatkuvaa kinaa todella laihojen ja lihavien ihmisten välillä. Molemmat väittävät, että näin on hyvä olla. Voin mahtavasti ja olen tyytyväinen itseeni. En tahtoisi olla toisenlainen. Molemmat puolet voivat toki olla oikeassa ja minusta on ennenkaikkea hyvä, jos ihminen on tyytyväinen itseensä. Mitä väliä sillä on kenellekkään muulle loppujen lopuksi on, miltä sitä näyttää. En kuitenkaan ole vakuuttunut näiden kummankaan osapuolen todellisesta tyytyväisyydestä olotilaansa. Ihminen voi uskotella itselleen mitä vain, jos haluaa olla oikeassa.

Usein laihoilla ihmisillä on siitä laihuudestaan pakkomielle. Vaikkei mitään syömishäiriötä varsinaisesti olisikaan, jokainen suupala kytätään ja lasketaan, aina. Tehdään numero siitä mitä syö, mitä ei syö ja milloin syö. Tuntuu kuin tällaisilla ihmisillä lähes koko ihmisarvo riippuisi siitä, kuinka laiha olet. Tai sitten lihavat ihmiset jotka eivät uskalla julkisesti syödä kuin palan salaattia, kun pelkäävät jonkun asvostelevan syömisiään ja lihavuuden syitä. Toisaalta se paksu vierustoveri kahvipöydässä, joka ottaa viidennen palan kakkua, miettii varmaan vähät välittävänsä muista ja syövänsä mitä tahtoo. Ovatko nämä ihmiset kuitenkaan todella tyytyväisyyttä itseensä, vaikka niin väittäisivätkin? Toki esimerkit ovat äärimmäisiä, eivätkä kaikki ihmiset ole tietenkään tällaisia. Olen vain tehnyt huomioita.

Puhutaan itsestään huolta pitämisestä, terveellisyydestä ja hyvinvoinnista, siitä minkä kokoiset ihmiseet voivat parhaiten, ovat terveimpiä, taikka pitävät itsestään eniten huolta. Tutkimuksia löytyy joka lähtöön, kun vain osaa etsiä. Haluttu tutkimustulos löytyy aina. Tosiasia kuitenkin on ettei vain yhtä oikeaa vastausta tai tapaa toimia ole, vaikka pääsääntöisesti paikkaansa pitäviä onkin. Laiha voi olla sisäisesti läski, kolesteroli ja verenpaine taivaissa, hieman ylipainoisella hyvät veriarvot ja viskeraalirasva-arvot huippu lukemissa, paljon liikkuvalla saatetaan todeta osteoporoosi ja tupakoitsematon voi sairastua keuhkosyöpään. Mikään ei ole koskaan varmaa, mutta jos ei edes yritä on ihan turha sitten valittaa.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että painon huippu on saavutettu. Enää ei ole mukava olla omassa kehossa ja peilistä katsoo eri näköinen ihminen, mitä tunnen olevani. Vaikka olenkin ollut suht sinut itseni kanssa, on aika tehdä asialle jotakin. Olen toki koittanut elää kohtalaisen terveellisesti ja liikkua, mutta niin vain se paino on hilautunut vähitellen ylöspäin. Syitä tähän on monia ja niiden taakse on hyvä koittaa piiloutua. Tosiasia kuitenkin on, että itse olen painoni syönyt, vaikka hyviä avustavia tekijöitäkin löytyy. Itsetutkiskelu, asioiden tunnisteminen ja myöntäminen, sekä halu muutokseen ovat ensiaskeleita kohti sitä peilikuvaa, joka sisäisesti tunnen olevani.

Vanha sanonta sanoo, että "Sillä se lähtee millä on tullutkin". Tässä tapauksessa läskit on tulleet syömällä, joten syömällä ne myös lähtevät! Elilen oli päivällisellä ruokana Kanasalaattia ja salaatinkastikkeena basilikaoliiviöljyä. Mausstettu oliiviöljy oli minulle ihan uusi tuttavuus. Iloinen sellainen, sillä se on muuten hyvää! Miten en ole aiemmin tajunnutkaan tutustua.

Kanasalaattini sisälsi: jääsalaattia, pinaatinlehtiä, kurkkua, tomaattia, kanasuikaleita ja siemensekoituksesta ripautus. Ostin valmiin siemensekoituksen ja se näytti sisältävän myös pähkinöitä. Ei tosin haittaa, kun cashew-pähkinät on mun lemppareita.