tiistai 13. syyskuuta 2016

Muutoksia elämään

Viimeinen vuosi on ollut minulle melko rankka terveyden kanssa. Samaan aikaan olen koittanut pudottaa painoa, mutta eihän siitä ole tullut mitään. Prosessia olen pään sisällä käynyt jatkuvasti ja monenlaisia yrityksiä ollut, mutta jos henkisesti ei ole valmis, vaikka niin luulee, niin eihän siitä mitään tule.


Minua on vaivannut sama vaiva kuin ennenkin, ei selkä. Tasan neljä vuotta sitten alaselkä alkoi oireilla ja helmikuussa se oli todella huonossa kunnossa. Silloin selkä magneettikuvttiin ja siellä todettiin välilevyn pullistuma, alkava pullistuma ja molemmissa kohdissa rappeumaa välilevyssä. Jäin sairaslomalle ja lopulta työkokeilun kautta siirryin uusiin työtehtäviin firman sisällä. Työkokeilu onnistui silloin hyvin ja pystyin jäämään kyseiseen hommaan ja siellä olenkin ollut tähän saakka. Koko ajan olen kuitenkin joutunut syömään jonkin verran kipulääkkeitä.

Viime lokakuussa sitten alkoivat pääkivut. Pää oli ihan koko ajan kipeä, enemmän tai vähemmän, mutta koko ajan. Pahimmillaan kipu oli ennen joulua. Esim. pojan joulujuhlasta poistuin itkien, kun päähän sattui niin paljon, että se tuntui räjähtävän justiinsa. Asiaa tutkittiin kaikin mahdollisin tavoin ja lopulta todettiin kivun syyksi kipulääkkeistä johtuva päänsärky. Kipulääkkeet jätettiin pois ja sitten vain jäätiin odottelemaan, että säryt hellittäisivät. Pääkipua kesti lopulta yhteensä viisi kuukautta, ennenkuin se loppui kokonaan. Tunnetta ei todellakaan ole yhtään ikävä!

Selkä oli alkanut oireilla taas enemmän silloin syksyllä ja kipulääkkeiden lopettamisen seurauksena selkäkivut vain voimisuivat. Syksyllä työtehtäviä jo kevennetiin se mitä voitiin, mutta nyt en kyennyt töihin ollenkaan. Oli pakko keksiä jotain. Lääkäri määräsi lopulta masennukseen tarkoitettua lääkettä, jonka sivuvaikutuksena oli todettu hermokipuja lievittäviä vaikutuksia. Ihminen joka ei ollut masentunut, söi siis masennuslääkettä kipuihin. Jep. Olin kaksi viikkoa humalassa, ilman niitä humalan "hyviä" puolia, ennenkuin pää hieman tottui lääkkeeseen ja selän kivut lientyivät hieman. Pystyin taas ajamaan autoa ja käymään töissä. Selkä tosin oli edelleen kohtalaisen kipeä. Helmikuussa sitten hakeuduin uudelleen magneettikuvaukseen ja löydös oli aivan sama, kuin kolme vuotta aikaisemminkin. Ei minkäänlaista paranemista selän tilassa, onneksi kuitenkin tässä vaiheessa pääkivut alkoivat viimeinkin hellittämään. Uskallettiin ottaa lääkitykseen mukaan Panadolia.

Maaliskuussa kyllästyin ja halusin lopettaa tämän lääkityksen. Jotain muuta olisi keksittävä. Pökkelö olo ja keskikipeä selkä, en tykkää. Vapaa-aika kului siihen, että koitit toipua seuraavaa työvuoroa varten. Lääkäri käski lopettaa lääkityksen vähitellen ja sitten aloittamaan kipulaastarien käytön. Lopetus tapahtui kuitenkin kerta rytinällä, kun sairastuin vatsatautiin oikein kunnolla. Edellisen kerran olenkin ollut vatsataudissa joskus pikkulapsena. Neljä päivää, kun on syömättä mitään kiinteää, asuu vessassa pesuvadin kanssa, kärsii suunnattomasta selkäkivusta ja samalla lääkkeen vieroitusoireista, niin voitte uskoa, että luulin lopun pian koittavan. Mikään ei vedä veroja sille ololle. Ei mikään! Mutta onneksi vatsatauti viimein helpotti, edellisen lääkkeen ottamisesta oli tarpeeksi kauan ja saatoin laittaa kipulaastarin.


Kipulaastarin käytön sivuvaikutuksena alkoi kuitenkin kuvotus ja lievä pahoinvointi. Johan sitä pari päivää olikin ollut tasainen olo. Pahoinvointi tuli aaltoina ja niiden aikana oli pakko pistää maate, ettei maailma pyörinyt ja olisi oksentanut. Taas olin sairaslomalla lääkityksen takia. Olo tasaantui, mutta lääkemäärä ei ollut riittävä ja sitä piti nostaa, seurauksena taas sairaslomaa... Lopulta olo tasaantui, että pystyi taas olemaan töissä. Lääke tuntui tehoavan kohtalaisen hyvin, mutta noin kerran tai kahdesti päivässä tuli pahoinvointikohtaus, mutta se meni ohi puolessa tunnissa. Muutaman kerran töissä ollessa oli pakko pistää maate, että pystyi taas jatkaa hommia.

Lääkärin kanssa päätettiin hakea minulle yksilöllistä kuntoutusta selälle ja pääsinkin sinne todella pian. Toukokuussa olin sitten Härmässä viikon mittaisella kuntoutusjaksolla. Viikko oli tylsä, odottelua odottelun perään. Tapasin lääkärin, sairaanhoitajan, sosialityöntekijän, fysioterapeutin, psykologin ja toimintaterapeutin, sekä oli ryhmän yhteisiä tunteja, muttei ollenkaan liikuntaa. Onneksi saattoi kuitenkin itsenäisesti käydä kävelemässä, pyöräilemässä ja uimassa. Sain sieltä kotiin jumppaohjeita, joista osasta sanoin jo niitä läpi käydessä, etten pysty tekemään niitä. Nuori fyssari oli kuitenkin sitä mieltä että kyllä se siitä helpottaa... No kokeilin niitä kotona toista viikkoa, mutta jos joka kerta jumpan jälkeen olet entistä kipeämpi, etkä pysty seistä suorassa, niin ei se ihan oikein mene. Kivun kun olisi liikkeiden myötä kuitenkin pitänyt vähentyä, eikä lisääntyä. Jätin ne kipua tuottavat liikkeet sitten jatkossa suosiolla tekemättä.


Taas tuli kyllästyminen lääkkeeseen ja sen tuomaan jatkuvaan huonoon oloon. Sitkeästi kuitenkin olin koittanut sitä käyttää. Lääkitystä vaihdettiin taas. Tällä kertaa oli vaihto kuitenkin onnistunut. Ei huonoa oloa, ei pyörrytystä, ei vatsanväänteitä. Olo oli viimeinkin taas siedettävä. Samaan aikaan töihin saapui kesätyöntekijät. Yksi kesäpojista halusi vapaaehtioisesti ajaa trukkia minun ajovuoroilla ja minä istuin sitten hänen valvomovuorot. Loistavaa. Touko- kesäkuun aikana minun tarvi ajaa trukilla vain muutamana päivänä :) Vaikka istuinkin nyt pääosin koko päivän töissä (minkä pitäisi olla selälle pahasta), selän kunto alkoi parantua ja heinäkuussa olinkin sitten lomalla. Kun toukokuussa en olisi voinut kuvitellakkaan esim. lapioivani tai kantavani multasäkkiä, niin loman loputtua pystyin tekemään jo hienosti puutarhahommia ja pystyin myös vähentämään kipulääkkeiden syöntiä.

Loma loppui ja töissä piti taas alkaa ajamaan trukkia. Heti alkoi selkä tulemaan kipeämmäksi ja kipulääkkeitä alkoi kulumaan enemmän, eikä aamulla meinannut päästä ylös sängystä. Selvästikkään trukilla ajaminen ei siis sovi tälle kropalle :( Ei elämä voi olla sitä, että lääkkeiden avulla sinnittelee töissä, työmotivaatio on kivun vuoksi hukassa, niiden takia työssä tekee tahattomia virheitä ja vapaa-aika kuluu toipumiseen, että pystyisi taas töihin. Minlle oli jo keväällä ehdotettu työkykyneuvottelua, mutten silloin sitä vielä halunnut, mutta nyt pyysin sitä itse. Keskustelu olikin varsin kannattava, sillä siellä päätettiin hakea minulle uutta työkokeilua toimistohommiin. Keskustelu meillä oli ke 24.8, hakemus oli kirjattu Varmalle jätetyksi 1.9, päätös hyväksymisestä tuli  7.9 , 11.9 tein viimeisen iltavuoron vanhassa työssä ja eilen 12.9 aloitin uudessa työssä firman sisällä. Työkokeilu kestää vuoden loppuun saakka. Sitten katsotaan miten siitä eteenpäin, mutta nyt tuntuu aivan mahtavalle!


Nyt on sellainen olo, että ehkäpä tästä vielä kuntoudutaan. Minulle asennettiin sähköinen työpöytä ja valitavana on tukeva työtuoli, PackApp- satulatuoli tai sitten voin seistä pöydän ääressä. Lokakuussa olen menossa vielä parin viikon kuntoutusjakolle Härmään (tälläkertaa on myös liikuntaa luvassa) ja tänään kävin pitkästä aikaa kuntosalilla selkäjumpassa. Työt tuntuvat mielenkiintoisilta, vaikka haastetta kaiken oppimisessa kyllä riittää, mutta nythän sitä on aikaa opetella. Pään sisällä tuntuu asiat olevan pitkästä aikaa järjestyksessä ja olenkin pystynyt olemaan jo toista viikkoa ostamatta mitään herkkuja (ihan pikkuisen olen syönyt kun on ollut tarjolla, muttei ole tehnyt mieli lisää), eikä ole tehnyt edes tiukkaa. Aiemmin piti joka päivä käydä hakemassa jotain hyvää, kun tuntui että se muka helpotti milloin mitäkin oloa.

Tässä jonkin aikaa sitten yksi kaveri kysyi minulta, miten olen jaksanut viimeiset vuodet masentumatta, aina niin iloisena ja jaksan vielä harrastellakkin kaikenlaista, vaikka vaivoja, on ollut selkäkipujen lisäksi vaikka muille jakaa. Minulta on leikattu polvi ja toinenkin oireilee, niskassa on ollut retkahdusvamma, oikea käsi kärsii hermosärystä jos hartia on yhtään jumissa, selkälihaksissa on jatkuva jumitila, mahan "normaali olotila" on vakavasti "epävakaa" sappikivileikkauksen seurauksena, allergiat, sekä piirtopaukamointi vaivaa ja vaativat lääkitystä, pitkäaikainen päänsärky vaivasi, sairastin vyöruusun ja ajoittain vaivaava aikuisiän akne on vaatinut pitkäaikaista lääkkitystä periinkin kertaan, eikä tämä elopainokaan ainakaan helpottanut ole asioita. Vastasin hänelle, että sehän tästä olisikin uupunut, että olisin vielä masentunut. Sitten olisi ollut kyllä kaikki huonosti. Aina on jotenkin pärjännyt, vaikka epäusko on koittanut vallata mieltä, eikä aina ole voinut tai joitain asioita ei voi enää koskaan harrastaa niin kuin haluaisi. Vaikkei kukaan varmasti tietentahtoen halua masentua, niin uskon että se on kuitenkin luonnekysymys. Toiset ovat alttiimpia masennukselle, kuin toiset. Minun vaivani ovat olleet toisen laatuisia. Mutta uskokaa tai älkää niin koko ajan enemmän tai vhemmän suuri murheenaiheeni on ollut liikapaino, jolle en ole saanut tehtyä niin paljon, kuin olisin halunnut. Ehkä energiaa ei vain ole liiennyt riittävästi asiaan, vaikka kuinka olisinkin tahtonut niin. Kesällä sitten laitoin kuntosalijäsenyyteni jopa tauolle, kun salille ei ennättänyt ja siitä tuli stressi ja huono mieli. Onneksi ymmärsin poistaa yhden stressin aiheen. Nyt kun asiat tuntuvat olevan menossa viimein parempaan suuntaan, niin tuntuu paino asiankin käsitteleminen vaihteeksi helpommalta ja hyvillä mielin kävin tänään jumpassa. Ei tuntunut pakkopullalle enää.


Kyllä tämä taas tästä. Ehkäpä olenkin elämäni kunnossa, kun täytän 40 ensi vuonna.
Toivoa ainakin sopii niin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti